Мир Калевалы

Kirjan loppupäätelmästä on myös tullut yhä todempaa: aitoja bardeja, varsinaisia Väinämöisiä eli koko kansan suuria laulajia, ilmestyy bisneshenkiseen kirjallisuutemme yhä harvemmin. KalevalassaVäinämöinen pysyy vielä tallella ja palaa, jos niin vielä halutaan: “Annapas ajan, päivän mennä, toisen tulla, taas minua tarvitaan, katsotaan kaivataan, uuden Sammon saattajaksi, uuden kuun kulettajaksi, uuden päivän päästäjäksi”. Lönnrotia ja Kalevalaa mukaillenmyös minälähetin Moisen miehen lopussa Väinämöisen “yläisiin maaemihin”, ylös avaruuden aalloille, mutta kirjan lopussa totesin Lönnrotia pessimistisemmin, miltä Väinämöisestä tuntui, kun hän sai odottaa uutta kutsua tähtien maailmassa: "Kunnes viimein pursineni sinne itsekin juutuin, puutuin paikalle minäkin, jäin sen purteni mukana. Lähden kun sekin taas lähtee, palaan jos joku muistaa, jos oikein todella haluaa; jos ei, palaavat laulut sentään. Ei palaa entinen elämä”.

5

Ylivoimaisesti suurin osa kaikesta kirjoitetusta katoaa, vain hyvin pieni osa säilyy. Kalevalan ja Väinämöisen lisäksi tallella on yhä myös Lönnrot itse. Hänen elämänsä alkuja loppu, symboliset kaksi taloa löytyvätSammatista, joka nykyään on osa Lohjaa. Talot sijaitsevat vain viitisen kilometrin päässä-toisistaan, joskin jokin kulkuneuvo tarvitaan, ellei halua harrastaa Lönnrotin tapaa liikkua. Lammin taloon johtava tieon yhä kapea ja kiemurteleva; pitkän tuntuinen jopa autolla ajaa. Synnyin – ja kuolintaloihin voitutustua enää vain kesäisin, jolloin ne ovat yleisölle auki. Mutta vaiva kannattaa nähdä. Läheisessä vanhaanhirsirakenteiseen kouluunperustetussa Sammatin Kievarissa voi sitten pistäytyä ja syödä vaikkapa noutopöydän aitosuomalaisen lounaan. Näin lähelle tätä kansaa ja sen perintöä tuskin missään muualla Suomessa enää pääseekään.

Lönnrot oli yleisnero vailla vertaa. Se ei nykymaailmassa ole enää mahdollista, koska jokainen spesiaalialue vaatii osaa-jiltaanyhäenemmän vain sitä itseään koskevaa tietoa. Tämän-takia kokonaiskuva pirstoutuu, mikä on sääli: vasta laaja yleistieto voi antaa ihmiselle suuremman ymmärryksen siitä missä maailmassa me oikein elämme.

Lönnrotille se tuolloin vielä onnistui. Muttaolihan hänen toimeliaisuutensa myös todella rajaton. Kahden talon kautta niissä käymällä ja niiden sisältöä ja tarkoitusta ihmettelemällä ja miettimällä olen viimein jotenkin voinut ymmärtää, mikä tiedon halu vei häntä eteenpäin ja sai miehen tekemään työtä joka päivä aamu kello viidestä illan hämärään.

Lönnrot ihmisenä on siltiminullejonkin asteen arvoitus. Hieman kasvottomaksi hänyhä jää, mutta ainakin hän olilah-jakas, älykäs ja jopa viisas; ja sitten myös sitkeä, nopea ja iän myötä ehkä jopa kärttyisä. Myös talot antavat vastauksia. Selvä halu näyttäämenestystä onLönnrotilla ollut mitä Lammin suureellisen taloon tulee. Mutta hän on ilmeisesti tahtonut näyttää sen itselleen, kun kyseessä on kuitenkin ollut vetäytyminen ihmisten ilmoilta. Minä köyhä poika menestyin sittenkin! Niin iso rakennus ei olisi ollut hänelle tarpeen; eihän perheeseen kuulunut enää montaakaan ihmistä Lönnrotin lisäksi. Palveluskuntakin toimija asui pihan toisella puolella.

Isojen huoneitten ontäytynyt väliin todella kumista tyhjyyttään. Paikan rauha on toisaalta edelleen rikkumaton. Elämänsä onnettomuudet perheen suhteenLönnrot kompensoi-Lammintalossa jatkuvallauurastamisella. Se täytti huoneet japiti miestä pystyssä loppuun saakka.

Töitä Lönnrot teki tusinan tutkijan edestä. Paitsi muinais-runoutta ja lääketiedettä hän kunnostautui sillä että keräsi ja julkaisi Suomalais-Ruotsalaisen sanakirjan, johon sisältyy yli kaksisataatuhatta sanaa. Sekinolisi riittänyt yhden ihmisen saavutukseksi. Hän oli ensimmäinen joka kirjoitti inarinsaa-mea; hän rakensi itse kanteleen,laati omia runoja (tosin ei kovinkaan ihmeellisiä) ja loi virsiä joista muutama vieläkinon otettu uusimpaan virsikirjaan.

Käsittämätön suurtyö on myösLönnrotin harrastelijana tekemä Flora Fennica (1860), jonka pohjana kyllä oli ruotsalainen kasvisto, mutta Lönnrotin versiosta sukeutui tietenkin aivan omanlaisensa. Suomen kieltämme hän kaiken aikaa kehitti ja torjui artikkelissaan “muukalaisuutta Suomessa”, ei siis ihmisiä vaan sanoja, joita muista kielistä sointuvaan suomeemme kuljetettiin, aivan kuten taas nykyään englantia. Artikkelinsa hän lopettaa hauskasti näin: “Vaan miksi pitkittäisin tätä kirjoitustani; joka puolesta sanasta ei ymmärrä, ei koko sanastakaan viisaammaksi tule”.

Oman arvonsa Lönnrot kyllä selvästi tunsi.

Monia suomen kielen sanoja hän myös keksi ja kehitti aivan itse ja jatkoi niiden kautta Mikael Agricolan työtä. Näitä sanoja ovat muunmuassakirjallisuus, itsenäinen, muste, tasavalta, äänioikeus ja sivistys. Hyviä sanoja kaikki. Olkoon viimeinen niistä seperussana, jostaLönnrotin voisi aina muistaa. Hän jos kuka oli todella sivistynyt ihminen. Töittensä avulla ja kautta hän eli ja kehittyi ja samat työt veivätLönnrotin lopulta läpi harmaan kiven, toista suurmiestä eli Aleksis Kiveä jälleen-mukaillakseni.

Два дома