Мир Калевалы

Selvyyden vuoksi on sanottava, etteivät kuvien mittasuhteet ole vertailukelpoisia; täyttäähän kumpikin rakennus koko kuvapinnan. Mutta Paikkarin torppa mahtuisi Lammin talon vasemmassa päädyssä sijaitsevaan saliin sen suuremmittavai-keuksitta. Viimeistään tästä voineekäsittää talojen erilaiset mittasuhteet ja niiden myötä Lönnrotin elämänkulun.

Aleksis Kivellä nämäkin asiat kulkivat täsmälleen toiseen suuntaan. Nurmijärven synnyintalo on edelleen kohtuullisen iso, lähes komea; Albert-veljen Tuusulassa sijaitseva kuolinmökki taas Paikkarin torppaakin pienempi. Kaiken lisäksi Kivi vietti viimeiset päivänsä väliin kylmällä ullakolla, jonne veli hänet surutta telkesi.

2

Tiedän jo hieman siitä millainen ihminen Aleksis Kivi oli, mutta etunimikaimani Elias Lönnrot (toinen nimeni on Eljas) on jäänyt vieraammaksi. Toki oppikoulussa luimme alaluokilla Kalevalaa samoin kuin Kiven veljesten elämää. Nykyään näihin kirjallisuutemme todellisiin perusteoksiin ja kulmakiviin tutustutaan ohimennen korkeintaan lukioissa, jos sielläkään. Sehän on sama kuin jos Venäjän kouluissa ei enää luettaisi lainkaan Pushkinia.

Kumpikaan teos ei lapsena ja nuorena vielä houkutellut minua sen enempää, mutta se ei aina voi olla opetuksen ja-oppimisen tarkoitus. Mikä mieleen kerran painetaan ja jää, voi sieltä myös uutena ja virkeänäversona itse nousta. Näin kävi onneksi minulle. Sekä Kalevala että Seitsemän veljestä ovat edelleen niitä, joihin aina palaan,joita siteeraan ja joita todella arvostan. Niihinperustuu romaanitaiteemme ja myös runoutemme, vaikka muinaisrunoutemme olikin alku – eikä loppusointuista.

Lönnrotin lähetti onnekkaasti opin tielle vanhempi veli, joka tajusi tässä piilevän lahjakkuuden ja intohimon oppia. Rutiköyhä Elias kiersi Suomea tiedon perässä, opiskeli niin Tammisaaressa, Turussa kuin sitten ensin apteekkarin apulaisena Hämeenlinnassa. Lopulta hän luki lääkäriksiTurussa ja Turun palon jälkeen Helsingissä. Pitkät matkat hän taittoi pääasiassa jalkaisin; Lönnrot oli nopea kävelijä ja tottunutyöpymään aivan missä vain. Tässäkin häntä voi verrata Lomonosoviin, joka vaelsi jalan pohjoisestaMoskovaan oppia saamaan. Lönnrot taas kulki etelästä pohjoiseen ja sieltä vielä itään. Tärkeintä ei näköjään koskaan ole suunta vaan lopputulos.

Jos Lönnrot on eräänlainen Lomonosovimme, olkoon Kivi sitten Suomen Pushkin, vaikka runoilijan suurin saavutus oli ensimmäinen suomalainen romaani: jo mainittu Seitsemän Veljestä (1870). Täyttä runoa teos kuitenkin on. Laulurunoudessa Pushkinin viitan vetäiseemyöhemmin ylleen myös Eino Leino. Ja kun tällaiseen vertailuun ryhdytään niinoma Gogolimme on Maiju Lassila. Tshehovia Suomesta ei kuitenkaan valitettavastilöydy.

Niukan leipänsä Lönnrot sai laulavana teininä, vaatteiden korjaajana, ja aika usein ihmisten hyväntahtoisuuden avulla. Lahjakkuus tunnistettiin. Sitkeydellä hänestä lopulta tuli valmis lääkäri, vaikka ruotsin kielellä kirjoitettu väitöskirja käsittää vaatimattomat kuusitoista sivua: Om finnarnes magiska medioin – Suomalaisten maagisista parannustaidoista, voisi-tittelin myöstulkita.

Kaiken ikänsä Lönnrot oli lääkäriammatistaan huolimatta erityisen kiinnostunut runoudesta, varsinkin Suomen kansan vanhoista runoista. Ei ole turhaan sanottu, että Lönnrotjäniks-en nopeudellajuoksi kiinni unohduksiinjo painelevanrunope-rinteemme. Kyllä hän sen lisäksi myös souti ja hiihti runojen perässä ja joskus harvoin kulki hevoskyydilläkin, kun sellainen osui kohdalle. Lönnrot kirjoitti ensimmäisestä matkastaan vuonna 1828 teoksen Vaeltaja, joka on yksi aniharvoista edes jollain lailla myös hänen persoonallisuuttaan valottavista teksteistä. Itseensä hän ei siinäkään sen suuremmin keskity.

Muita ja laajempia keruumatkoja oli tulossa, lopulta kaikkiaan yksitoista, viimeinen niistä suuntautui Viroon. Kaikilla matkoilla Lönnrotia auttoi se, että hallussa olinuottien tuntemus ja varsinkin se, ettähän osasi pikakirjoitusta. Kaukaiseen Kajaaniin hän halusi lääkäriksi siksi, että runojen alkulähteille oli sieltä helpompi matkata. Karjala ja varsinkin Vienan Karjala olivat säilyttäneet runonlauluperinnettä, joka muualta Suomesta oli jo kadonnut. Lönnrotilla oli selvästi myös kyky tulla toimeen kansan kanssa, saada ihmiset laulamaan itselleen. Musiikin kieli on maailmassa yhteinen; hänhän osasi soittaa. Arhippa Perttunen, Ontrei Mallinen ja Vaassila Kieleväinen olivat parhaidentaitajien joukossa, muttaaivan kaikenlaisia-laulajiaLönnrot etsi ja löysi.