Мир Калевалы

Tätä artikkelia varten olemme kuunnelleet Santtu Karhun tuotannon läpi, kirjoittaneet auki karjalankieliset tekstit ja tehneet niistä analyysikäyttöön soveltuvat suomennokset. Etnomusikologian tutkimusperinteen mukaisesti analysoimme kappaleet omaa subjektiivista kuuntelukokemustamme unohtamatta. Tärkeää mielestämme on tuoda esiin se, mikä tekee Karhun musiikista erityisen etenkin häntä ympäröivän kulttuurisen kontekstin ja murroksen valossa. Tätä varten olemme haastatelleet häntä ja muita muusikoita ja kulttuurivaikuttajia Petroskoissa osana etnografista tiedonhankintaa.

Santtu Karhu syntyi ja varttui Belomorskissa ja hän muutti opiskelujen vuoksi vuonna 1984 Petroskoihin, jossa hän asuu edelleen. Äitinsä puolelta hän on karjalainen ja karjalan kielen hän on oppinut Jyrkilän mummoltaan sekä tämän veljeltä. Karhun kertoman mukaan hän itse on kulakkien jälkeläinen: suku on karkoitettu vuonna 1937 Mellican kylästä kulakkeina: ketään ei surmattu, mutta yhdeksän lehmää kotitalossa oli liikaa.

Minä tahdon hyvittää, kostaa, ihan sillä tavalla. Minun sukulaiset ovat kuolleet, viety. Minä tahtoisin omilla sanoilla hyvittää koko tämän tilanteen. Kuinka minä voisin? Enhän minä lähde miliisiksi. Kuinka minä voisin? Lauluilla. Millä muulla? Mitä minä osaan? Enhän minä mitään osaa. Lauluilla vain. (Karhu, haastattelu 28. 4. 2012.)

Karhun oma laulutuotanto alkoi armeijapalveluksen jälkeen vuonna 1987, jolloin hän myös kokosi ensimmäisen yhtyeensä, Studion. 1990-luvun vaihteessa häneltä ilmestyi Suomessa kolme singlelevyä. Helsinkiläisen kustantajan, pienle-vy-yhtiö EiNo-Recordsin, kanssa oli tuolloin puhetta myös albumin julkaisemisesta, mutta se jäi valitettavasti rahoituksen puuttuessa toteutumatta. Tämän jälkeen, vuosina 1998–2012 Santtu Karhulta on ilmestynyt Suomessa ja Petroskoissa yhteensä kuusi albumia, joista yksi on livelevy Elos. Varhaistuotantoa on tallella harjoitusäänityksinä ja keikkatallenteina. Niitä on saatavilla muun muassa You Tuben videoina ja yhtyeen kotisivuilla “ääniteharvinaisuuksina” (http://heninen.net/talvisovat). Santtu Karhun osalta tuotteliaimman varhaiskauden kappaleet kannattaakin ottaa huomioon hänen tuotantoaan ja taitelijauraansa tarkasteltaessa.

Me olemme saaneet julkaistujen albumien lisäksi käyttöömme Arto Rinteen hyvin järjestetystä kotiarkistosta Santtu

Karhun ja Talvisopien tekemiä demoääntyksiä vuosilta 1988–1996. Äänitettyjä kappaleita on demoilla yhteensä 61 ja niistä valtaosa on vuosilta 1989–1992. Demoilla kuultavia kappaleita on julkaistu myöhemmin uudelleen albumeilla, useimmiten hyvin erilaisina sovituksina. Näiden demojen ja albumeilla julkaistujen kappaleiden kokonaisuudesta muodostuu artikkelia varten nyt analysoitu aineisto, yhteensä 125 kappaletta. Kun toisinnot lasketaan pois, eri kappaleita tarkastelluilla demoilla ja julkaisuilla on yhteensä 73. Kurret-lastenlevyn tekstit ovat pääosin Zinaida Dubininan käsialaa ja 1980-luvun demoilla on kolme Vladimir Brendojevin runoon tehtyä kappaletta, mutta Aunuksen Anjaa (sanat Tatu Pekkarisen) lukuun ottamatta muut tekstit ovat Santtu Karhun tekemiä ja enimmäkseen hänen koti murteellaan Vieljärven karjalalla (livvikse) kirjoitettuja.

Olemme molemmat olleet henkilökohtaisia tuttuja Santtu Karhulle ja useimmille muillekin tässä artikkelissa mainituille muusikoille vuodesta 1992 lähtien. Artikkelimme lähdeaineisto koostuu edellä mainituista äänitteistä ja sen lisäksi haastatteluista, joita olemme tutkimustarkoituksessa tehneet. Erityisen tiivistä aineiston hankinta oli Pekka Suutarin osalta syksyllä 2011 Petroskoissa, jossa hän asui neljä kuukautta tehden kenttätyötä, sekä Timoi Munnen osalta keväällä 2012, jolloin hän suomensi koko Santtu Karhun livvinkielisen laulutuotannon.

Mustas kois

Santtu Karhun ensimmäinen julkaistu kappale on samalla hänen ensimmäinen julkaistu runonsa. Se voitti Punalippu-lehden nuorten runoilijoiden kilpailun ja päätyi myös Suomessa äidinkielen oppikirjaan näytteenä karjalan kielen livvin murteella kirjoitetusta tekstistä. Mustas kois (Savupirtissä) on rocklyriikaksi poikkeuksellisen yhteisöllinen kappale. Kirjoittaja kantaa omakohtaista vastuuta kansansa ja kielensä kohtalosta. Tekstin me edustaa karjalaisia ja minä kirjoittajaa itseään: kieli on melkein kadonnut, lapset eivät puhu enää karjalaa, mutta sen tuntua ei voi paeta vaan se koskettaa yhä. Laulun kolmas ja neljäs säkeistö ovat kuitenkin optimistisia: vaikka edelliset polvet ovat istuneet kielensä tähden tyrmässä, on vielä sellaisia miehiä, joiden sydämessä on hyvyyden kipinä ja jotka kehittävät kansansa kieltä. Musiikilliselta asultaan kappale on jokseenkin raskasmielinen rockballadi. Akustiset kitarat, liikkuva soinnutus ja tunteellinen sävelmä tekevät kappaleesta melodisen ja liikuttavan kauniin. Karjalaista kansanmusiikkia tämä ei ole, vaikka teksti kertookin karjalan kansan kohtalosta.