Мир Калевалы

Karjalan kieli on ollut alaspainettuna Neuvostoliiton ajoista lähtien, ehkä pitempäänkin. Arkikäytössä kielellä ei ole enää merkitystä ja on harvoja työpaikkoja, joissa karjalan kielestä on etua. Tämä on pääargumentti julkisessa keskustelussa, kun nuoret toteavat että karjalan kielen opiskelu ei kannata koulussa eikä varsinkaan yliopistossa. Käytännön toimet kar-jalankielisen yhteiskunnan luomiseksi eivät saa kannatusta. Esimerkiksi merkittäväksi koettu Uhtuan kielipesä ei toimi alkuperäisen ideansa mukaisesti yksikielisyyteen kasvattavana päiväkotina, sillä kielipesien toiminta on ristiriidassa venäjän – kielisyyden ensisijaisuusperiaatteen kanssa Venäjällä.

Kansallisen kielen ja samalla musiikin symboliarvosta ja merkityksestä kansalliselle identiteetille on kuitenkin vähemmän keskustelua. Selvää on että musiikkitoiminta varsinkin pääkaupungissa Petroskoissa on yksi tärkeimpiä keinoja ylläpitää karjalan kieltä ja ylipäätään tehdä karjalankielisen kulttuurin olemassaoloa näkyväksi. Ongelmana kulttuuripolitiikan ohjailun kannalta on se, että nykytilanteessa karjalan kielen käyttö musiikissa ohjautuu melko kapealle ja konservatiiviselle toimintasektorille, mikä ei ole omiaan laajentamaan karjalankielistä yleisöpohjaa – varsinkaan nuorten aikuisten keskuudessa. On vain vähän toiveita siitä, että uudet sukupolvet laajassa mielessä alkaisivat tiedostaa ja käyttää karjalan kieltä edes joissakin asioissa arjessa. Tälle ei ole nähtävissä motivaatiota, sillä karjalan kielen urbaaneja, nykyelämää koskettavia käyttöyhteyksiä on vähän. Miten liittää esi-isien arvokas kielipääoma omaan identiteettiin ja kokemukseen omasta karjalaisuudesta, jos karjalaisuudesta ja kielen merkityksestä ei käydä keskusteluja yhteisöllisesti?

Tarvitaan tieteellistä keskustelua siitä, miten monietnises-sä tilanteessa karjalaiset ja karjalan kieli elävät tänä päivänä. Vain noin 50–60 vuotta sitten kylissä vallinneeseen yksikieliseen yhteisöllisyyteen ei ole paluuta, mutta karjalan kieli on osa Karjalan tasavallan mosaiikkimaista monikulttuurisuutta. Ne muusikot, jotka toimivat karjalankielisen musiikin parissa ovat taustaltaan hyvin monilukuinen ja monenlainen joukко usein koulutettuja ja omalla alallaan ammattimaistaneita toimijoita. Heidän avullaan karjalankielisestä musiikista on tullut kansainvälisesti arvostettua. Tarve tuoda tämä arvostus karjalankielisten nuorten omaan arkeen ja lähiympäristöön on suuri. Tarvitaan identiteettipohdiskelua ja uutta näkökulmaa kielen säilyttämiseen osana muita kieliä ja etnisyyskeskustelu-ja Karjalassa, erityisesti Petroskoissa.

Hyvä esimerkki kansanmusiikin toimivuudesta on vuonna 1982 perustettu Petroskoin valtionyliopiston kansanmusiikkiyhtye Toive. Se perustettiin kansallisen älymystön, muun muassa Jaakko Rugojevin, Ortjo Stepanovin ja Maria Mullosen aloitteesta, jotta tasavallan nuoriso voisi esittäytyä maailmalle lähestyvänä Kalevalan juhlavuonna. Tuohon mennessä Genrih Turovskin kokoama yhtye olikin noussut merkittäväksi tekijäksi tasavallan musiikkikentällä ja sen nuorten edustajaksi monilla kansainvälisillä areenoilla, ei vähiten maailman nuorten festivaalilla Moskovassa 1985. Yhtyeen yhteisöllinen merkitys paikallisesti oli sitäkin kauaskantoisempi, sillä sen piirissä kasvoi kokonainen sukupolvi muuttuvissa olosuhteissa mahdollistuneen kansallisuusajattelun toteuttajia 1980— ja 90-lukujen vaihteessa. Samalla sen (lähi)piirissä toimivat jo miltei kaikki 1990-luvun nousevan kansallisen folkrockin keskeiset muusikot Santtu Karhusta ja Aleksandr Bykadoro-vista Arto Rinteeseen. Bykadorov johti vuodesta 1992 lähtien petroskoilaisen folkrockin tunnetuinta lippulaivaa Mylläreitä aina kuolemaansa saakka vuoteen 2010. Arto Rinne on puolestaan vaikuttanut useissa yhtyeissä, kuten Talvisovissa ja Mylläreissä ja johtaa nykyään Sattuma-yhtyettä.

Valtionyliopiston Toive-yhtye nojaa folklore-esityksiin. Nuorten omaa ilmaisua on taas hakenut Santtu Karhun jo vuodesta 1989 johtama Talvisovat olemalla merkittävä esimerkki kansallisella vähemmistökielellä musisoivasta rockyhtyeestä. Ryhmän kokoonpano, musiikillinen linja ja toimintaympäristö ovat vaihtuneet useaan kertaan, mutta perusidea, tehdä rockmusiikkia karjalan kielellä, on säilynyt. Yhtye on tullut tunnetuksi ennen muuta Suomessa, mutta on myös ollut eräs vaikuttava osatekijä kaijalankielisen identiteetin ylläpitämisessä ja nousussa Karjalan tasavalassa 1990-luvulla ja sen jälkeen aikuistuneen sukupolven parissa. Tässä artikkelissa tarkastelemme Santtu Karhun tuotantoa karjalankielisen musiikkiperinteen kontekstissa, ja kysymme pitäisikö paikallistason etniseen identiteettiin ja kulttuuritoimintaan, erityisesti musiikkiin, kiinnittää enemmän huomiota, kun puhutaan pienten kielten tulevaisuudesta ja vähemmistökielten käyttöalan kysymyksistä. Miten tarkastella yksilön musiikkitoimintaa oman kulttuuriperintönsä kontekstissa?

Metodit