Мир Калевалы

Santtu Karhu on suuri yksinäinen karjalankielisten rockkappaleiden tekijä. Hän aloitteli uraansa vuonna 1988, jolloin hän pyysi lupaa kirjoittaa musiikkia tunnetun livvikön Vladimir Brendojevin (1931–1990) runoihin. Brendojev vastasi Karhulle moittien rockin olevan hänelle vierasta ja jopa vastenmielistä: “Se on kuin kipu hampaassa. Kun sitä kuulen, toivon että se mitä pikimmin loppuisi”. Silti hän kannusti Santtua jatkamaan valitsemallaan tiellä, sillä musiikin muoto on yhdentekevä, jos musiikilla itsellään on merkitystä sekä tekijälle että yleisölle. Hän peräsi taiteilijoilta taisteluhalua ja vastuuta kansansa edustajina.

“No sanon kohti, minä en suvai rokkii, engo ellendä mis-töin rahvas voijah sidä suvaija. Minule rokki on kui hambahan kibu. Konzu kuulen, ga duumaicen, kui se teriembäh loppus…. No, kui sanotah, jogahizel on mielimagiat syömizet. Nuori polvi nygöi kai on sen rokin vallas. Ku sinul on himo kirjuttua muuzikkua, ga kirjuta vai”.

Rockin ja sovinnollisemman valtiollisen perinteenharjoit-tamisen vastakkainasettelu oli tyypillistä 1980-luvun Neuvostoliitossa. Valitettavasti asetelma on säilynyt olemassa olevana edelleenkin. Santtu Karhu ja Vladimir Brendojev kohtasivat yhden kerran Petroskoissa, keskustelivat musiikkimuotojen eroista. Nuori mies Karhu sanoi, ettei aina tarvita mandoliinia ja haitaria, vaan myös sähkökitaraa ja rumpuja. Tavallaan tässä kohtaamisessa, viestikapulan vaihdossa, oli näkyvillä kahden eri sukupolven Karjala-representaatiot ja karjalaisen kulttuurin esittämisen estetiikan muutos – venäläisen valtakulttuurin puristuksessa.

Karjalankielinen musiikki on ollut Karjalan tasavallassa erityissuojelussa, mutta suojelu ei kuitenkaan yllä kaikkeen musiikin tekemiseen vaan noudattaa valtion vanhastaan vahvaa ja konservatiivista kulttuuripolitiikkaa. Jo 1930-luvulta alkaen Neuvostoliiton kansallisuuspolitiikan ja kansantaiteen esikuvallisen mallin mukaisesti perinne-esityksiä ja kansanmusiikin koulutusta ja tutkimusta on tuettu Karjalassa. Kantele-yhtyeen suuri ammattikollektiivi on täyttänyt äskettäin 75 vuotta ja sen ohella kansanmusiikilla on keskeinen rooli valtion tukemana kymmenissä ja sadoissa kansanlaulu – ja tanssiryhmissä pääkaupungissa Petroskoissa ja muualla Karjalassa. Erityisesti lasten ja nuorten kansanmusiikkiharras-tusta mahdollistetaan kymmenien ammattimaisesti toimivien ryhmänohjaajien ja opettajien palkkauksella ja heidän koulutuksellaan.

Kansanmusiikkitoiminnan tavoitteet Venäjällä poikkeavat selvästi esimerkiksi Pohjoismaiden etnisen musiikin kentästä. Meillä vähemmistöjen omaa luovuutta arvostetaan ja sen myötä ensisijaisesti pyritään nostamaan vähemmistöjen tietoisuutta oman kulttuurin arvosta ja erottuvuudesta. Iden-titeettipolitiikalla on julkisuuden tuki ja valtiolliset instituutiot lähinnä mahdollistavat ja tietyissä tapauksissa rahoittavat kansallisten vähemmistöj en musiikkitoimintaa. Esimerkiksi Euroopan Unionin vähemmistökielilautakunta kustantaa Liet Lavlut – festivaalia, joka etsii vähemmistökielillä kirjoittavia lauluntekijöitä ja palkitsee parhaita artisteja eri maista – myös Venäjältä. Vastaavasti muun muassa Tornionlaakson meänkie-lisiä nuoria kannustetaan musiikin tekemiseen omalla kielellä, vaikka kieltä ei käytännössä osattaisikaan puhua. Musiikin myötä kiinnostus j a arvostus omaa kieltä j a kulttuuria kohtaan on kuitenkin noussut. Kyse on enemmän identiteetin tukemisesta kuin suoranaisesti kielen oppimisen korostamisesta. Huonollakin kielitaidolla voi olla merkitystä, kun tarve kielen osaamiselle on olemassa ja sille on arvostusta.

Karjalan tasavallassa tilanne on toinen. Edellisen kulttuuriministerin Elena Bogdanovan mukaan karjalainen kulttuuri ei voi säilyä ilman kieltä. Mutta kielen oppimisen tiellä on enemmän asenteellisia ongelmia kuin rakenteellisia kysymyksiä. Karjalan kielen opetus kouluissa on vähentynyt voimakkaasti 1990-luvun lopun huippulukemista muun muassa siitä syystä että ikäluokat ovat pienentyneet. Perinteisesti karjalan-kielisissä kylissä näköalat karjalan kielen elvyttämiselle ovat heikot: mihin me tarvitsemme kieltä, lapset ja nuoret kysyvät. Esimerkkejä kielen tarpeesta on kuitenkin olemassa: Nuori Karjala – järjestö on järjestänyt itämerensuomalaisille nuorille omia etnoillatsujaan vuodesta 2007 alkaen ja niissä muun muassa kansallisessa teatterissa näyttelevä Ontrei on räpännyt karjalaksi.