Мир Калевалы

Ja miehet kadehtivat naapurilta sen hyvää hevosta, pitkää Ilmarinen – merkkistä miekkaa ja haaveilivat kellistävänsä jonakin päivänä sen naapurin uhkean emännän. Eikä se pelkkä haaveilu suinkaan kaikille riittänyt, vaan jotkut huimimmat yrittivät ihan tosissaan juonitella naapurin emännän lisäksi myös sitä kaunista tytärtäkin itselleen. Mutta sellainen vokot-telu ei ollut helppoa, koska emännistään, tyttäristään ja sis-kois-taankin kitsaita eläjiä riitti melkein jokaikiseen Kalevalan kankaille pykättyyn mökkiin.

Ja jos muistan oikein, niin erityisen mustasukkainen siskonsa päältä oli Joukahaiseksi nimetty laiha poika lappalainen. Siis, se samainen mies, joka oli mukana jo edellämainitussa rekikolarissa. Vaan, sitä minä en ymmärtänyt, että mitä se lappalainen siellä Kalevalassa teki. Koska Kalevala oli silloisen käsitykseni mukaan ihan jossain muualla, kuin Lhapissa, elikkä pohjoisessa.

Näin olen, oliko Joukahainen oman aikakautensa mamu, vai mikä hän oli miehiään? Toinen arvoitus, joka liittyi samaan mieheen oli se, että miten laiha mies hän loppujen lopuksi oli. Nimestä päätellen hyvinkin hoikka.

Varmaa tietoa on kuitenkin se, että Joukahainen oli poikkeuksellisen kateellinen mies. Erityisen kateellinen hän oli itseään huomattavasti kuuluisammalle laulu ja soitintaiteilija W Väinämöiselle.

Monien kirjanoppineitten mielestä, juuri Väinämöinen on Kalevala kirjan tärkein henkilö. Voi olla. Mutta tuohon kysymykseen minä en uskalla kirjoittajana ottaa kantaa sen kohta kuusikymmentä vuotta sitten tapahtuneen kertakuuntelun pohjalta. Varmaa on kuitenkin se, että varsin korkeasta iästään huolimatta W Väinämöinen oli kovasti nuorten naisten perään. Ja aivan kuin sattumalta, hän kävi erityisen kuumana juuri tuon suurimman kadehtijansa elikkä Joukahaisen pikkusiskoon Ainoon.

Siis kävi siihen saakka, kunnes tämä tyttörukka menehtyi jossain traakisessa veneonnettomuudessa.

Ja heti sen onnettomuuden jälkeen Kalevalan kaikkietie-tävät ämmät alkoivat puhua, että Väinämöinen muka, olisi ollut jotenkin mukana siinä onnettomuudessa. Sitä juorua minä en todellakaan usko, mutta kukapa sen loppujen lopuksi varmasti tietää. Saatanhan minäkin kaikkien näiden vuosien muistaa jotkin tapahtumat väärin. Mutta silti jokatapauksessa oli sääli, että Aino tyttönen meni hukkumaan niin tavattoman nuorena.

Jokatapauksessa kaikenlaista tapahtui ja naapurisopu oli jatkuvasti kovalla koetuksella. Näinollen kättäpitempää tarvittiin ja sitä myös käytettiin uutterasti. Joten Kalevalan kylillä oli jatkuvaa kysyntää uusille ja aina vain paremmille miekoille, kirveille ja muille tappovälineille. Tuosta lähes jatkuvasta kilpavarustelusta jotkut kalevalaiset haistoivat suoranaisen bisneksen teko mahdollisuuden. Erityisen osaava mies alalla oli seppä ja asesuunnitteija S Ilmarinen. Joka takoi takomasta päästyäänkin eikä usein tahtonut saada näiden takomisrän-nien aikana paukutteluaan millään poikki.

Jatkuvan pajassa melskaamisen vuoksi Ilmarista alettiinkin kutsua myös nimellä, Takoja Iänikuinen.

Asiasta kysyttäessä Ilmarinen selitteli näitä takomis-putkiaan sillä, että silloin on taottava, kun rauta on kuumaa. Elikkä hänen, siis tuon Takojan Iänikuisen, väitetäänkin juuri keksineenkin tuon myöhemmin paljon käytetyn sloganin. Muistini mukaan kirjassa ei ollut mitään mainintaa siitä, että pitikö Ilmarinen tuosta edellä mainitusta lii-kanimestään.

Piti tai ei, mutta jokatapauksessa hänen pajaltaan lähti kulutukseen erinomaisia tuotteita. Kuten esimerkiksi laadu-kaat miekat ja kestävimmät kirveenterät. Lisäksi Ilmarisen pajan laajaan tuotevalikoimaan kuuluivat myös keihäänkärjet, ja vaikka se nykyaikana vähän oudolta kuulluostaakin, niin seppämestari takoi myös kaikki näkyvillä olevat taivaankappaleet.

Miksi ja kenen tilauksesta hän ne teki, niin siihen muistini ei riitä. Ehkä hän teki ne myyninedistämistarkoituksessa, tai sitten vain pelkästään huvin vuoksi. Ja vastasiko kirja tuohon kysymykseen, sitä en muista.

Joka tapauksessa, kaikien muiden töidensä ohella kuun ja tähdet takonut herra Ilmarinen oli sen tason seppä ja liikemies, että oksat pois.

Kalevalaan kirjatun todistusaineiston pohjalta tiedetään, että heti, kun vain tavaran laadusta, aikatauluista ja hinnasta oltiin päästy sopimukseen, niin Ilmarisen pajan ahjo lähti kuumenemaan. Eikä korkealuokkaisia tuotteita valmistaneen Ilmarinen taidot rajoittuneet pelkästään aseisiin ja tarvekalui-hin, vaan häneltä haluttiin myös teknisesti vaativia koneita, joista parhaana esimerkinä haluan mainita Sammon, jonka tämä aikansa paras suun-nitteluinsinööri ja mekanikko rakensi tilaustyönä rouva Louhelle.

Siis samalle jo aiemmin mainitulle kipakalle emännälle, jota myös Pohjan Akaksi kutsuttiin.

Asian teki ja tekee mielenkiitoiseksi se, että S Ilmarinen oli mennyt rakastumaan jo aiemmin mainittuun tilaajan kauneudestaan kuuluisaan tyttäreen. Ja se rakastuminen tapahtui heti ensisilmäyksellä.