Мир Калевалы

Suurpiirteisenä suurmiehenä Vänä nieli kosiotappionsa, otti matkakanteleensa esille ja lauloi kilpakosijansa häissä kaikki iloiseksi.

Juuri tuo kuulemanne suurpiirteisyys, yhdistettynä soitto, laulu ja liikemiestaitoihin todistaa sen, että Väinämöinen oh todellinen päällikkötason mies. Siis, pomo ja kuuluisuus, niin Karjalan laulumailla, kuin myös laajemmalti koko sen aikaisessa Maailmassa. Jotkut innokkaimmat kannattajat tituleerasivat tätä valkopartaista vanhaa herraa myös myös Karjalan kuninkaaksi. Siis vähän niinkuin Elvis joskus tuhat vuotta myöhemmin.

Tiedä häntä noista Elviksistä ja kuninkaaksi nimeämisestä. Sellainen nimittely lienee sisältänyt kosolti liioittelua. Mutta niinhän se on tässä maailmassa aina ollut, että rikkaita ja vaikutusvaltaisia miehiä aina on aina nuoleskeltu arvonimillä ja nuoleskellaan vastakin. Mutta, niinkuin kaikilla, niin myös jokaisella suuriehelläkin on omat puutteensa. Kaikesta vaikutusvallastaan ja rikkauksistaan huolimatta kosiopuuhissa ei Väinämöisellä oikein tahtonut kulkea. Jälkiviisastelua saattaa olla se, että Kalevalan mukaan Väinämöinen ei ollut kiinnos-

tunut ikäisistään, vaan kohdisti kaiken mielenkiintonsa häntä itseään huomattavasti nuorempiin naisiin. Etusijalla hänellä olivat poikkeuksellisen kauniit ja hyvin nuoret vaaleat neitokaiset.

Väinämöisessä lieneekin ollut paljon sitä samaa kuin sattui olemaan joskus myöhempinä aikoina eräässä Dannyssä. Mutta nyt ei puhuta Dannystä, vaan puhutaan oman aikansa pätevimmästä soittoja laulutaiteilijasta.

Siis vaikka Vänä jäi kosiohommissaan aina soittelemaan lehdellä, niin muutoin esiintyessään hän soitti mitä näppä-rimmillä sormilla kannelta ja esitti omia biisejään. Kalevalaan kirjatut silminnäkijälausunnot siis todistavat sen, että hän oli erittäin suosittu esiintyjä. Kirjoitusten mukaan Väinämöisen laulaessa immet innostuivat ja linnut lakkasivat laulamasta. Ja usein tapahtui myös se ihme, että puut lakkasivat suhisemasta ja se Ilmarisen takoma Aurinkokin seisahtui sijoilleen. Joskus esiintymisten aikoina myös Kuu otti ja nousi keskellä päivää taivaalle.

Myöhempinä aikoina noihin tekoihin ei ole pystynyt edes Elvis. Vaikka Kuupan riisiriisin aikaiseen Elokuva-Aittaan oli kirjoitettu, että Elvis oli laulanut siellä Ameriikassa jonkun Pauli Ankan suohon. Siis, tarkat korvani sieppasivat tuon mielenkiintoisen tiedon siskojeni puheista. Ja sen kuultuani mieltäni alkoi askerruttaa Pauli ja Aku Ankan mahdollinen sukulaisuus.

Mutta ei paneuduta nyt siihen, vaan palaan siihen kirjan kohtaan, jossa Väinämöinen rallatteli joutomies Joukahaisen suohon. Kalevalan kertoma tapaus oli siis varsin erikoinen, että joku upotetaan suohon pelkästään laulun avulla. Siis tapaus oli erikoinen, mutta silloisten tietojeni mukaan ei kuitenkaan täysin poikkeuksellinen.

Heti tuon kirjan kohdan kuultuani muistin myös herran nimeltään Olavi Virta. Arvaan, että kysytte heti, miksi? Miksi kuusivuotias löysi tähän kohtaan myös Olavi Virran? Yksinkertaisesti siksi, että siskojeni puheitten mukaan se radiossa jatkuvasti Hopeisesta kuustaan jollottava O Virta oli vajonnut ihan omatoimisesti suohon. Siis, lyhyesti Ameriikan Elvis lauloi Pauli Ankan suohon. Väinämöinen herra Joukahaisen suon pohjalle ja O Virta suistui sinne omien toimiensa seurauksena.

Suo siellä ja vetelä täällä.

Sen oivallettuani päätin, että seuraavana kesänä hillan-poiminta saa jäädä akkojen hommiksi. Äitimuori ja siskot saavat hoitaa ne hommat. Minä jään isäukon kanssa ongelle siihen Siikasuon rantaan. Siitä sen lumpeikon reunasta saa isoja ahvenia.

Mutta nyt palataan alkuperäiseen aiheeseen ja jätetään hyvästit ahvenille, hyllyville soille ja hyvästellään myös se paljon iloa ja joskus murhettakin olohuoneeseemme tuottanut radio. Otetaan taas mukava asento ja asetutaan takaisin isä-ukon omituisesti tuoksahtelevan aluspaidan kainaloon ja aletaan taas kuunnella tarinoita Kalevalan kiehtovista tyy-peistä, joista heti ensimmäisenä pätkähti mieleeni Aku Ankka. No, joo joo, myönnetään, että ei siinä ukon lukemassa Kalevalasa sitä Ameriikan Ankkaa ollut, vaan sieltä löytyi herra nimeltään Lieto Lemminkäinen.

Ja siksi kysynkin teiltä arvoisat lukijani, jos teitä vielä on, että voiko teistä joku vakavasti väittää, etteikö tuo Kalevalan känkkäränkkä, se kiivasluontoinen, lyhytpinnainen ja omat ja myös muiden asiat jatkuvasti sotkeva Lemminkäinen olisi juuri Aku Ankan täydellinen vastine.

Ja jatkokysymys. Että, kuka näissä hahmoissa on siis lainannut keneltä ja mitä?

No, on lainannut tai ei, mutta lyhytpinnaisen Lemminkäisen toilailluita ja jatkuvia vastoinkäymisiä aikani kuunneltuani mieleeni nousi vakavasti otetava kysymys siitä, että masen-tuiko Lieto jatkuvista vastoinkäymisistä ja niistä turhautuneena otti ja lähti kokeilemaan onneaan Ameriikkaan.

Siis lähti Kalevalasta Ameriikanmaille tavoittelemaan sitä paikallista unelmaa ja vaihtoi sitten sinne päästyään sukunimensä Ankaksi?

Kuka tietää?

Ilmarinen

Hannu Niklander