Читаем Мир Калевалы полностью

Opasti Äijä karhunaista tavoille,näytti meikäläistä meininkiä.Käytiinpä kirkossakinkansan ooppiumia ottamassa.“Tavallisen uskon voi pestä ja puhdistaakin,mutta kulutususkon kanssaoltiin kusessa”,totesi tomera Tapion tyttö.Papin puheista ei paljon piitannut,vain kun kuuli, että onRakkaus se suurin.Silloin kyhnytteli äijän kylkeä.* * *Välistä satoi, hetkeksi palasi pakkanenkin.Jopa eläimet silloin tulivat kaupunkiin.Vei rouva nyt äijän metsän laitaanhankiaisten aikaan kuutamossa.Sielläkös mentiin karhunpolkkaa.Otsojen kauneus miehen yllätti,rouvasta tämän kyllä tiesikin.Moni oli ihmisammatteihin kohonnut,oikein merkkihenkilöitä porukassa,verokarhuja ja – karkulaisia,karvovaltaisia köriläitä,byrokraatteja ja jokunen poliitikko.Kehuivat ohjaavansa liian korkealle oppineita.Itse kun eivät olleetturhilla tutkinnoilla päätään pilanneet.* * *Eipä ymmärtänyt mitään maisteri,kun kerroin retkistäni, Äijä ihmetteli.“Enhän pelkkään petoon rakastunut.Koko Luomakunta loisti niistä silmistä,taivaankannen pyhä salaliittopuolesta elämän,sinä iltana kunlumotullametsän tähtikukkatiellä kohdattiin.Kotikontiolla kuitenkinylösnousseisuus on joka keväistä,siis omaa luokkaansa.Toista kuin tuontijumalilla milloinkaan.Eikä mitään uskoa saa levittäätai kaupata ilman merkintöjä alkuperästä.Ja sisälsikö muutakin kuin sallittuja lisäaineita”.Tällaisia uskoon tullut saarnasi,ja tiukkatukka Maisteri kuunteli, kummasteli.* * *Kevät puhkoi puissa silmuja,nosteli torilla pakaroitapunaisten korkojen kanssa.Halusipa silloin Halinallenihänkin samanlaiset.<p>Kalevalaa Kainalossa</p>

Kari Seppänen

Vaikka siitä on jo pian kuusikymentä vuotta, niin muistan sen illan kuin eilisen. Tai, jos nyt ei aivan kuin eilistä, niin kuitenkin jotain sinne päin.

Joka tapauksessa se edelleen minun elämääni vaikuttava joulunjälkeinen ilta alkoi samalla tavalla, kuin kaikki muutkin talviset illat siellä meidän huushollissamme.

Iltasen jälkeen isäukko istahti Karjalainen kädessään siihen kiiltäväksi kuluneeseen nojatuoliinsa, siihen siellä meidän olohuoneen nurkassa töröttävän ihanaa lämpöhän hohkaavan pönttöuunin vierelle. Siinä se istui silloin ja siinä uunin ja radion vieressä se istui yleensäkkin kaikki ne työnjälkeiset ar-ki-iltansa.

PilliKlubi paloi ja tasatunnein ukko avasi radion ja kuun-teli uutiset ja sään, ja pisti mölytoosan taas kiinni ja avasi sen taas, kun seuraava tunti tuli täyteen. Ei ukko todellakaan mikään maailmanrakastaja ollut. Ja kuului ikäänkuin asiaan, että siinä uunin vieressä istuessaan ukko kärkevästi kommentoi kaikkea mitä radiosta kuuli tai lehdestä sattui lukemaan.

Enhän minä silloin kuusivuotias niistä radion sen iltaisista uutista ymmärtänyt tuon taivaallista, mutta se ilta poikkesi jotenkin niistä kaikista tavallisita talvi-illoista, koska isäukon äänensävy oli jotenkin erinlainen.

Siinä uunin edessä lattialla Aku Ankkoja selaillessani kuuntelin ukkoa ja vaistosin lapsen lailla, että ukko. uunin-vierikommentaattori oli jostain todella huolissaan. Muistan, että ukko kirosi välillä jonkun Hrutsevin toilauksia. Ja hetken päästä jo jonkun tosi omituiselta kuulostaneen Kennetyn tekosia ja heti perään ukko antoi oman osuutensa myös jollekkin risuparta Kastrolle.

Перейти на страницу:

Похожие книги