Мир Калевалы

Kiivaan hengenmiehen parannussaarnaa ei voi ohittaa olankohautuksella, vaikka sen kuulemista häiritsee hänen vimmansa halveksia kaikkea arjesta irrottautuvaa uskonnollisuutta. Sadinmaa ei näytä uskovan, että kultti voi vahvistaa ihmistä kantamaan moraalisen vastuunsa muistuttamalla häntä toisesta todellisuudesta, pyhyydestä, iäisyydestä. Ihminen ei ole vain järkiolento eikä elä pelkästään leivästä.

“Jos haluat löytää totuuden, älä missään nimessä mene kirkkoon”, julistaa Sadinmaan teoksen takakansi. Jyrkkä väite herättää kysymyksen: "Minne sitten, jos ei kirkkoon?”

Kirkolle on kunniaksi, jos se ottaa vakavasti Kai Sadinmaan haasteen. Olen monesta asiasta eri mieltä kuin hän mutta pidän terveellisenä kuulla miestä, joka sanoo sanottavansa ketään pokkuroimatta.

Kalevalan jumala

Kalevalan jumalakuvassa näkyy vahva Raamatun vaikutus. Jumala järjestää kaaoksen kosmokseksi samalla tavalla kuin Genesiksessä, 1. Mooseksen kirjassa:

Tuo Ukko, ylinen luoja, itse ilmojen jumala,
ilmasta ve’en erotti, veestämaatimanterehen.

(Kalevala: Yhdeksäs runo)

Jumala sanoi: ’’Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin”. Ja niin tapahtui. Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi.

(l. Moos. 1:9)

Kuten Raamatussa myös Kalevalassa Jumala parantaa sairaudet, mutta ne voivat olla myös lähtöisin Jumalasta.

Oletko tauti Luojan luoma, surma säätämä Jumalan, vain olet teko tekemä, toisen tuoma, toisen luoma, pantu tänne palkan eestä, rakettu rahan nenästä?

(Kalevala: Seitsemästoista runo)

Myös laulun lahjan antaa Jumala, ja ihminen kykenee sitä vain vajavaisesti käyttämään. Väinämöinen laulaa Pohjolan pidoissa:

Mitäpä minusta onpi laulajaksi, taitajaksi!
En minä mitänä saata, en kuhunkana kykene,
Oisi Luoja laulamassa, suin sulin sanelemassa!
Luoja laulun lauleleisi, lauleleisi, taiteleisi.

(Kalevala: Yhdeskolmatta runo)

Sekä Raamatussa että Kalevalassa luodaan sanan voimalla. Väinämöinen luo laulullaan:

Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla.

(Johannes 1:2)

Laulelevi, taitelevi: lauloi kuun kumottamahan
kultalatva-kuusosehen, lauloi oksillenotavan.

(Kalevala: Kymmenes runo)

Kristillisessä teologiassa toistuu oppi jatkuvasta luomisesta. Maailmaa ei luotu kerralla valmiiksi, vaan luominen jatkuu yhä. Ihminen on Jumalan puutarhuri ja tilanhoitaja. Koska ihminen on Jumalan kuva, myös hän luo. Hän osallistuu luomistyöhön Jumalan rinnalla. Saksalainen feministiteologi Dorot-heeSölle (1929–2003), vapautuksen teologian intohimoinen puolestapuhuja, ylentää ihmisen Jumalan korvaamattomaksi työtoveriksi”.Ei Jumalalla ole muita silmiä kuin meidän silmämme, ei muita käsiä kuin meidän kätemme”.

Kalevalassa Väinämöinen tekee oman osansa luomistyöstä. Hän ryhtyy toimeen kuin Saarijärven Paavo, joka kyntää ja kylvää, mutta Jumalalta sadon toivoo.

Itse tuon sanoiksi virkki: ’’Minä kylvän kyyhättelen
Luojan sormien lomitse, käen kautta kaikkivallan…
Oi Ukko, ylijumala, tahi taatto taivahinen,
vallan pilvissä pitäjä, hattarojen hallitsija
Piä pilvissä keräjät, sekehissä neuvot selvät!
Iästä iätä pilvi, nosta lonka luotehesta,
toiset lännestä lähetä, etelästä ennättele!
Vihmo vettä taivosesta, mettä pilvistä pirota,
orahille kasvaville, touoille tohiseville”.

(Kalevala: Toinen runo)

Lieto Lemminkäinen

Veikko Huotarinen